Tahkon ja Nilsiän palvelukarttaPALVELUKARTTA     Instagram kuviaFIILIS     I Love Tahko BlogiBLOGI     SuomeksiFI | In englishEN

Juankoski here I come -Juicen Juankoski -kävelykierros Juankoskella

Juankoski here I come -Juicen Juankoski -kävelykierros Juankoskella


12.00


/alk. hlö

Tutustumme Juhani "Juice" Leskisen lapsuusmaisemiin ja paikkoihin, jotka ovat vaikuttaneet Juicen tuotantoon. Kuulette kävelymatkan aikana kertomuksia Juicen elämästä paikallisoppaan kertomana.

Muusikko ja sanantaitaja Juhani Juice Leskinen syntyi vuonna 1950 Juankoskella. Paikkakunnan historian monimuotoisuus ja patruunaperinne ovat omalta osaltaan vaikuttaneet yhteiskunnallisen ja sosiaalisen tietoisuuden heräämiseen, mikä usein näkyy Juicen oivaltavissa sanoituksissa. Juicelle nimettiin oma tori 1980-luvulla ja vuonna 1995 pystytettiin torille myös näköispatsas. Juice Leskisen elämään pohjautuvan elokuvan kuvaukset alkoivat alkuvuonna 2018 Tampereella ja jatkuivat sen jälkeen Pohjois-Savossa ja Juankoskella.
Opastetuilla, asiantuntevilla Ruukkikierroksilla saat alueesta enemmän. Opastuksiin on liitettävissä kahvitukset, piknik tai ruokailu. Kierroksia voidaan tehdä bussikierroksina tai kävellen. Kesäaikaan alueella on PopUp- myymälä, Juankosken tehtaan ja työväen museo Masuuni Brunou ja Museokauppa sekä vaihtuvia näyttelyitä.

Kierroksen kesto 1,5 tuntia.
Ryhmäkoko: 10-25 henkilöä
Toteutus: ympäri vuoden
Aloitamme kierroksen Juicen torilta hänen patsaansa juurelta. Kävelyn aikana tutustumme Juicen lempipaikkoihin ja kuulette hänen kodeistaan ja kouluistaan sekä näemme Jussin isän työhön liittyneen veturitallin. Päätämme kierroksen legendaariseen Patikseen pubiin, jonka seinälle on tallennettu maalauksena pala juankoskelaista kevyen musiikin historiaa. Juice-kävely on aikamatka taiteilijan lapsuuden maisemiin ja matkaan Jussista Juiceksi Juankosken Ruukin tehdasyhteisössä. Juice-elokuvan kuvauspaikat ovat myös kierroksella mukana sekä tietenkin upeasti 1800-luvulta säilyneet Ruukin rakennukset tehtaan ympäristössä. Kierroksen päättävä Patis-pubi, silloinen Ravintolatalo Pataruukki avattiin 17.2.1971.

 

 

Aktiviteetit, Ryhmät




TARJOUSPYYNTÖ - Juankoski here I come -Juicen Juankoski -kävelykierros Juankoskella -

a 12.00 /alk. hlö

 Haluan myös tarjouksen majoituksesta ryhmälleni

 Hyväksyn ehdot ja olen lukenut tietosuojaselosteen






 tuotteet

Juankosken Ruukki ja Juice  -opastettu yhdistelmäkierros

Juankosken Ruukki ja Juice -opastettu yhdistelmäkierros

Kysy tarjous ryhmällesi

">Juankoski here I come -Juicen Juankoski -kävelykierros Juankoskella

Juankoski here I come -Juicen Juankoski -kävelykierros Juankoskella

12.00

/alk. hlö